Keväällä 2003 perustettu
Azúcar – Tampereen
salsa ry. järjesti tiistai-iltaisin klo 20-22 Tampereen vanhan
kirjastotalon puistossa kaikelle yleisölle vapaan tilaisuuden
nähdä, oppia ja tanssia salsaa. Tilaisuuk-sien tiedotus
oli hyvin järjestetty ja tapahtumat saivat paljon julkisuutta
eri radiokanavilla, TV:ssä ja paikallislehdissä. Musiikista
huolehtivat DJ:t Caribe, Rubio, Mia ja Kirsi – musiikkina pääosin
salsa mutta myös merengueä, sonia, chachachata ja bachataa
kuultiin ja tanssittiin.
Kaikki edellä mainittu yhdistettynä kauniiseen kesäsäähän
sai ihmiset liikkelle. Paikalla puistossa oli yleensä 200-300
henkeä, joista noin puolet nautti salsasta tanssien ja toinen
puoli kuunnellen ja katsellen. Jonakin sateisen harmaana päivänä kävijämäärä jäi
100-150 henkeen. Kesän aikana salsoissa laskettiin yhteensä yli
3 000 käyntikertaa. Kaikkein aktiivisin noin 100 salsaajan
joukko kävi tietysti salsoissa useampaan kertaan, aina kun
muilta menoiltaan ehtivät.
Ilma oli lähes poikkeuksetta aurinkoinen eikä kertakaan
satanut vettä. Ikähaitari oli pikkulapsista eläkeikäisiin
ihmisiin. Kesäsalsat houkuttelivat ulkomaalaisia ihmisiä kokoontumaan
sekä tanssimaan että muuten vain viihtymään
salsan soidessa.
Kaikilla kerroilla oli järjestetty salsan alkulämmittelyt,
joihin yleisö otti innokkaasti osaa, enimmillään "lämppäreissä" oli
koko lava täynnä ja osa harjoitteli nurmikolla – siis
reilusti yli sata ihmistä kerralla. Vähimmillään
elokuun lopulla lämppäreihin osallistui n. 50 henkeä.
Vetäjinä olivat salsakoulujen opettajat, bailatino-ohjaajat
ja muutama muu salsan taitaja.
Kesäsalsojen ansiosta salsan suosio/tunnettavuus lisääntyi
ja eri tanssikoulujen salsan alkeiskusseille ilmaantui aiempaa
enemmän oppilaita. Kaiken kaikkiaan kesäsalsat täyttivät
yhdistyksen toiveet yli odotusten. Väkeä oli hyvin viileämpinäkin
iltoina ja tunnelma sekä lavalla että yleisön joukossa
oli lämmin ja mukava. Käytännössä soittoa
ja tanssia jatkettiin aina yli tuon virallisen klo 22 lopettamisajan.
Yleisöltä tuli paljon myönteistä palautetta.
Yhtenä erityisenä kiitoksen aiheena oli se, että ihmiset
voivat ilmaiseksi kokeilla salsaa ja tanssia sitä keskellä kaupunkia
kesäiltoina. Kaiken edellä mainitun perusteella yhdistys
päätti tehdä jo alustavan varauksen vuoden 2004
kesäsalsoista. |