Kesäsalsat Aamulehdessä 5. kesäkuuta 2003

Salsa sytytti kuumaverisen Tampereen tanssiin puistossa

Yksinäinen nainen tiukka nuttura päässä lakaisee autiota lavaa vanhan kirjastotalon puistossa. Kello käy kahdeksaa tiistai-iltana.

Joukko tamperelaisia istuskelee penkeillä tuulitakeissaan – etupenkit ammottavat suomalaiseen tapaan tyhjyyttään. Alkaakohan sataa?

Mieli ja niskat pitkästä päivästä kireinä istun sekaan odottamaan mainostettuja "Karibian lämpöä ja rytmejä". Ensimmäiset tamperelaisen salsan harrastajien yhdistys Azúcarin kesäsalsat ovat alkamassa. Ei lupaavalta näytä.

Jaaha, ja nyt joku kalpea suomalainen partasuu tarttuu mikrofoniin. Yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Einemäki toivottaa kansan tervetulleeksi. Eikä suostu näyttämään salsan perusaskelta, vaikka joku huutaa ja pyytää – odotellaan vielä musiikkia. Yhtä vaalea Dj punastelee vielä nippelien kimpussa lavan perällä.

Vihdoin salsankilkutusta alkaa tuupata kaiuttimista. Muutama selvästi vuosia tassia harrastanut taituri pareineen uskaltaa kiemurtelemaan lavalle. Kuullaan kappale, toinen.

Me muut kyräilemme peräpenkeissä katsomon puolella. Taas tätä. Onneksi tuli vedettyä lämmintä päälle.

Salsaihme tamperelaisittain

Sitten tapahtuu jotakin merkillistä. Tamperelaiset nousevat penkeistään. He vyöryvät lavalle. Luonnonvoiman tavoin salsaava kansa täyttää tanssilattian. Joku salsaa nurmikolla. Mustiin pukeutunut nuori pariskunta salsaa hiekkatiellä. Nainen punaisessa poppanatakissa näyttää miehelle askeleita penkin päässä.

Etupuolellani joku horjahtaa syliin. Itse survon vieruskaverin tossun kantapäitä.

Me kymmenet paikalle saapuneet naiset pussitamme keskellemme puheenjohtaja Elimäen, joka näyttää meille askeleita lavan vasemmassa laidassa. Oikeassa laidassa pyyhitään jo hikeä otsalta ja kieputaan vaivattomasti parin käden alta.

Takana virtaa Tammerkoski. Ruoho kirkuu syötävän vihreänä kuin vain suomalainen kevätluonto voi.

Miesääni laulaa jotakin el corazóninsta. Ja satapäinen joukko tamperelaisia salsaa alkukesän illassa!

Jo parin kappaleen jälkeen on pakko kuumissaan hulmauttaa auki tuulitakin vetoketju. Käännä lannetta, anna hartioiden irrota.

Maahan valuvat rytmin mukana jäykkyys ja äreä mieli. Eläköön tanssi! Eläköön tamperelainen salsa!

"Haluan salsata kadulla"

Osasivatkohan järjestäjät odottaa tällaista menestystä? – Odotimme muutamaa kymmentä. Parisataa ihmistä on mukava yllätys, huutaa Azúcarin tiedottaja Kari Salonen musiikin yli. Kaikki lähti oikeastaan siitä, kun tamperelaisen opiskelija-asuntolan kerhohuoneella joskus tanssittiin pienellä porukalla. Sitten yksi hankkeen puuhamiehistä, Juha Jokila, kuulemma huudahti: – Haluan salsata kadulla!

Jotta kadulla salsaaminen helpottuisi, piti perustaa yhdistys: sen on helppo toimia tapahtumien virallisena järjestäjänä.

Niin Jokilasta kuoriutui Dj Rubio. Rubio tarkoittaa vaaleahiuksista, ja sillä nimellä blondi Jokila taatusti tunnettaisiin, mikäli hän toimisi Dj:nä Kuubassa. – Aivan hienoa, huoahtaa Jokila silmät sädehtien, kun lavalle virtaa yhä lisää väkeä.

Puiston perällä Anna-Mari Taivassalo kavereineen kuivaharjoittelee askeleita. Taivassalo on lähdössä syksyllä Kuubaan, mutta hän ei ole koskaan aikaisemmin tanssinut askeltakaan salsaa. Tänne hän tuli katsastamaan, mistä salsassa oikein on kyse. – Pitää katsoa rohkaistuisiko sitä, jos löytyisi sopiva pari, Taivassalo nauraa.

Musiikki kutsui kauppareissulta

Ulla Kotomäki oli ollut ostoksilla, kun hän oli kuullut salsan soivan. Musiikin johdattelemana hän etsiytyi paikalle. – Aamulla en vielä tiennyt edes missä on Kirjastonpuisto, vasta länsirannikolta muuttanut Kotomäki paljastaa. Kotomäki on liikkeellä Pirkko ja Vesa Takalan kanssa. Takalat tiiraavat lavalle ja koettavat löytää tanssijoiden liikkeistä salsan perusaskelta. Jalka väpättää jo tahdissa, mutta vasta seuraavana tiistaina Takalat lupaavat uskaltaa tanssimaan.

Puoli kymmenen aikoihin on väki jo vähän harventunut. Sitkeimmät ovat tanssineet jo puolitoista tuntia yhtämittaa, ja sinne he vielä jäävät tanssimaan.

Kotiinpäin kävellessä salsan sävelet kantautuvat Keskustorille. Naisääni laulaa jotakin surumielistä.

Aivan varmasti rakkaudesta.

Teksti: Anu Ala-Korpela, Aamulehti 5. kesäkuuta 2003

Takaisin leikekirjan pääsivulle