Perinteet | Salsa | Son | Deejiit | Musavinkkejä


Afrokuubalaiset musiikkiperinteet

Kuuballa on ollut suuri merkitys latinalaisamerikkalaisen populaarimusiikin kehityksessä. Tämä johtuu siitä, että maa on ollut monien eri kulttuuriperinteiden kohtaamispaikka. Vaikutteensa kuubalaiseen musiikkiin on antanut Länsi-Afrikasta tuodut heimot, Manner-Espanjan maakunnista ja Kanarian saarilta muuttaneet asukkaat, ranskalais-haitilaiset siirtolaiset, ja aasialaiset siirtotyöläiset. Lisäksi yhdysvaltalaiset kulttuurivaikutteet ovat muovanneet kuubalaista kulttuuria. Näistä vaikutteista on syntynyt afrokuubalaisen musiikin perusta, joka on muovautunut lukuisiksi eri tyyleiksi.

Kuitenkin parhaiten kuubalaisessa musiikissa on nähtävissä afrikkalaisten ja eurooppalaisten musiikkivaikutteiden sulautuminen toisiinsa. Esimerkiksi tanssin liikekieli on kuubalaisessa salsassa hyvin samantyyppistä kuin monissa länsiafrikkalaisissa tansseissa. Toisaalta tanssi ja musiikki nivoutuvat kiinteästi toisiinsa; lähes kaikki populaarimusiikin tyylit Kuubassa ovat tanssimusiikkia. Tähänkin selitys löytyy afrikkalaisesta perinteestä: Kuubassa vahvana elävissä afrikkalaisperäisissä uskonnoissa jumalat ovat ennen kaikkea tanssivia jumalia: ne esiintyvät tanssivina ja kun ne ”laskeutuvat” ihmiseen, saavat ne tanssimaan tämän tietyllä tavalla. Kuuban merkittävin afrikkalaisperäinen uskonto on jorubien Santeria.

Uskonnollisten tanssien liikekieli on sittemmin vaikuttanut esimerkiksi rumban eri tyyleihin (guaguancó, columbia ja yambú) ja salsaan. Toisaalta viittaukset Santeria -uskonnon eri jumaliin ovat hyvin tyypillisiä 2000-luvun timba- kappaleiden sanotuksissa.

Teksti: Tarja Rautiainen

Etusivu
Yhdistys
Tapahtumat
Musiikki
Opetus
Foorumi
Kuvagalleria
Leikekirja
Linkit
Palaute
In English
En Español

Liity Salseros-listalle!

Päivitetty:
21.03.2009